Lauantai ei mennyt yhtään niinkuin piti.

Lauantai aamusta siivoilin kämpän ja valmistauduin iltaa varten oikein viimesen päälle, hankin punkun kaappiin ja mukavaa naposteltavaa ja toki laitoin itteni niin nätiksi kuin vain tästä voi laittaa. Palomies oli tulossa kylään, pitkästä aikaa.

Kello oli jotain kahdeksan kun Palomies viimein tuli. Päässäni oli pyörinyt koko päivän enemmän ja vähemmän eroottisia mielikuvia hänestä ja nimenomaan meistä yhdessä, sängyssä. Joten voi vain kuvitella, millaisella innolla otin hänet vastaan ja hän myös minut. Halattiin tiukasti ja juteltiin mukavia. Vaihdettiin pakollisia kuulumisia suuntaan ja toiseen. Ehdotin jossain vaiheessa punkun aukaisua, mutta Palomies kieltäytyi ja samassa kaappasi mut kainaloonsa ja sanoi kuule, mun täytyy kertoa jotain ja toivottavasti et suutu tästä . Katsoin kysyvästi ja sanoin, että anna palaa. Olen päättänyt aloittaa seurustelun erään naisen kanssa. Siis mitä?!? Mulla meni pasmat ihan sekaisin. Kenen kanssa, kyselin ja Palomies kertoi naisen asuvan 400km päästä täältä. Ja kehtasi vielä sanoa, että tämä olisi pehmeä lasku seurusteluun kahden vuoden sinkkuilun jälkeen. Mie en voinu uskoa kuulemaani. Ensinnäkin siksi, että en usko kaukosuhteisiin, en ole koskaan uskonut. Ja sanoin Palomiehellekkin siitä, että luuletko pysyväsi uskollisena, kun se nainen ei ole siinä vierellä koko ajan muistuttamassa, että seurustelet. Mies ei oikein kommentoinut siihen mitään. Palomies on kuitenkin kertonut mulle, että viimeisessä pidemmässä suhteessaan oli pettänyt naistaan viimeisen vuoden ajan. Joten onnea vain sille kaukosuhteelle. Ei tule toimimaan.

Mutta kyllä oli kolaus mulle tuokin. Vaikka alunperinkin sovittiin, että kumpikin saa tehdä mitä tykkää, kunhan ei toisen silmien alla mitään pelehdi. Mutta en minä siltikään olisi tuollaista halunnut kuulla. Olisin tällä hetkellä paljon onnellisempi, jos se olisi vain lakannut soittamasta ja juttu ois kuollut kasaan pikkuhiljaa. Se ei ehkä ois ollu reilua, mutta tietämättömyys on joskus parempi vaihtoehto.

Ja sekin vituttaa, et oon saanu pakit elämäni aikana mieheltä nyt toisen kerran. Ja niitä miehiä on kyllä ollut ikääni nähden suhteellisen paljon, joten melkoinen kolaus itsetunnolle. Palomies valitsi jonkun toisen mun sijasta. Se on niin väärin. Kyllä, olen jollain tasolla itserakas, koska ajattelen niin että mua parempaa ei ole ollut, eikä tule olemaan. Minä olen se joka jättää soittamatta tai antaa pakit. Minä, ei mies. 

Kyllä mä siitä siltikin niin paljon tykkäsin, komea ja ehdottoman mukava ja hauska mies. Huomioonottava ja nauravainen. Kukapa ei sellaisesta tykkäisi?

Eniten mulla tässä nyt vain vituttaa se että vaikka oltaiskin "kavereita" (blaablaa, tiedän), niin ei se ikinä tule olemaan sellaista kaveruutta mitä yleisesti ottaen pidetään kaveruutena. Ehkä vuoden päästä voin sille jutella kuten kaverille, jos se jossain vastaan kävelee, mutta ikinä en sille tule enää soittamaan tai laittamaan viestiä.

Hyvä pano meni sen sileän tien. Ei hyvä.

Ja kaiken lisäksi, kun Palomies tästä mun kämpältä lähti, korkkasin sen ostamani punkun, vedin sen pohjiksi ja lähdin Baariin kaverin kanssa. Ei kestänyt jäädä kämpille roikkumaan. Meikit vain uusiksi naamaan ja menoksi.

Törmäsin Baarissa Vappuhoitoon, jolle kävin puhumassa rivoja noin neljän promillen humalassa. Olisin lähtenyt sen mukaan, mutta kadotin sen loppuillasta johonkin. Hyvä niin, näin jälkeenpäin ajateltuna. Aamulla oli muutenkin jo kauhean darran lisäksi universumiakin suurempi morkkis koko baari-illasta. Tuli muutenkin heitettyä ihme juttuja tutuille. Hävettää vieläkin.

Joskus on näköjään sekoiltava ihan kunnolla, että palaa taas maanpinnalle tuolta pilvilinnoista missä toisinaan tunnun asustelevan.