Nimimerkki NN, kysyi miksi en pysty rauhoittumaan ja asettumaan aloilleni. Yksinkertaisesti sanottuna: en tiedä. Tahtoisin kovasti, mutta ehkä valitsen vain aina niin vääriä miehiä, että yrityksestä ei tule mitään. Toivoisin kyllä kovasti, että Baarimikon kanssa juttu onnistuisi, mies vaikuttaa sen verran hyvältä. Tässä on vain yksi ongelma. Baarimikko on lähdössä syyskuussa Englantiin vaihtoon ja tulee takaisin vasta vuoden päästä. Eli jos nyt ajatellaan, että tämä meidän juttu kestäisi syyskuulle saakka ja olisimme ihan korviamme myöten rakastuneita toisiimme, niin minä ainakin kuolisin ikävään, jos joutuisin olemaan vuoden erossa. Toisaalta taas en luota itseeni niin paljoa, että en tiedä pystyisinkö olemaan uskollinen koko sen vuoden ajan. Tarvitsen kuitenkin läheisyyttä, fyysistä yhdessäoloa ja huomiota mieheltä, jotta mulla pysyy mielenkiinto yllä.

Oon just tämmönen, murehdin asioita jo etukäteen.

Yleisesti ottaen tahtoisin kyllä jo löytää sen miehen, joka todella pystyisi pitämään mun mielenkiinnon yllä, tahtoisi mun kanssa oman talon ja valkoisen aidan sekä pari muksua.

Oon kyllä miettinyt sitäkin, että luovutanko liian helposti miesten suhteen. Heti kun joku asia alkaa suhteessa tökkimään, niin juoksen karkuun niin vimmatusti. Tai jos miehestä puuttuu jotain, tai mies omaa jonkun ärsyttävän piirteen. Oon vaan niin saakelin kranttu. Vaikka tiedän että en itsekkään ole täydellinen, vaadin mieheltä jotain teräsmies-ominaisuuksia. Pitää olla yhtä aikaa tuhma ja kiltti, itsevarma, mutta vaatimaton. Ihan sairasta, tiedän. Ehkäpä mulla itsellä on niin paljon heikkouksia, joita en hyväksy. Vaadinko siksi mieheltä mahdottomia?

En vain yksinkertaisesti tiedä.