Tuon edellisen postauksen jälkeen mielessä on pyörinyt todella ahdistavia ajatuksia. Se, että näin omin silmin miten ihminen voi vain poistua tästä maailmasta ilman mitään ennakkovaroitusta, pisti miettimään entä jos sama tapahtuisi itselle.

Yksinolo ahdistaa todella paljon. Haluaisin vain olla koko ajan ystävien tai Tanssiparin seurassa, en halua olla yksin jos mulle sattuisi jotain vastaavaa. Musta on tullut ihan vainoharhainen, pieni päänsärky saa mut panikoimaan. Vaikka tiedän, että mulla ei todennäköisesti ole mitään hätää, niin kyllähän sen paniikkihäiriöisen ihmisen mielen tietää. Omassa pääkopassa alkaa kehittelemään kaikenlaisia tilanteita.  Mitäs jos, entäs jos? Josjosjosjos. Ihan turhaa touhua tiedän, mutta en saa niitä illan tapahtumia päästäni.

Tanssipari avautui mulle viikonloppuna ja kertoi äidistään, joka sairastaa jonkinlaista mielenterveydellistä sairautta. Sitä ei ole ikinä diagnosoitu, mutta oireiden perusteella se voi olla skitsofreniaa. Järkytyin aikalailla kuulemastani. En osaa käsitellä tuollaisia asioita mielessäni. Ja taas aloitin päässäni mitä ihmeellisimpien ajatusten pyörittelyn. Sekään ei auta asiaa ollenkaan, että Tanssipari kertoi todella yksityiskohtaisesti parista tilanteesta äitinsä kanssa. Kuvittelen vain mielessäni tilannetta ja mietin, osaanko suhtautua hänen äitiinsä enää samalla tavalla kuin aikaisemmin. Jotenkin pelottava asia. Koko sellainen sairaus. Se miten ihminen voi sekoittaa todellisuuden ja unimaailman keskenään, ja kuinka se unimaailma pistää ihmisen toimimaan ihan oikeasti, tekemään ja sanomaan asioita, jotka ovat täysin irrallisia tästä maailmasta.

Mutta kunnioitan Tanssiparia suuresti, että hän luottaa muhun ja kertoi noinkin arkaluontoisesta asiasta. Olen myös itse puhunut hänelle paniikkihäiriöstäni ja hän otti sen todella hyvin, myönsi, että hänellä on myös ollut samanlaisia ongelmia. Pääasiassa stressiperäistä panikointia, mutta panikointia jokatapauksessa. Ja se että hän tietää asiasta helpottaa mun oloa varsinkin julkisilla paikoilla. Tiedän, että voin koska tahansa sanoa hänelle, että nyt täytyy päästä tilanteesta pois. Hän ymmärtää sen tunteen mitä tunnen. Toisaalta oon saanut mielettömästi rohkeutta mennä uusiin tilanteisiin Tanssiparin kanssa. Ehkäpä se tieto, että voin lähteä koska tahansa, auttaa mua pysymään rauhallisena.

Mutta panikoin edelleen. Koulu alkaa taas parin viikon päästä ja pelkkä ajatus ruokajonoista ja täpötäysistä luentosaleista saa ahdistuksen tulemaan.