Jostain syystä mun elämä on juminut paikalleen viimeiseksi pariksi viikoksi. Kaikki päivät tuntuvat ihan samanlaisilta, kuin kaikki edeltäjänsä. Mut on vallannut joku käsittämätön laiskuus, joka pitää mut aamuisin sängyssä vielä tunnin heräämisen jälkeen. Saatan vain maata ja tuijottaa seiniä ja miettiä elämääni. Sitä, meneekö tämä tästä koskaan eteenpäin, vai onko tämä nyt tässä. Tässäkö on kaikki mitä mulle suodaan.

Kaikenlisäksi mun biologinen kello tikittää ja pahasti, lähes joka päivä nykyään. Kuvittelin joskus pari vuotta sitten, että en koskaan tule menemään naimisiin, jotta säilytän vapauteni. Saati että tekisin muksuja. Mut kummasti on ajatusmaailma muuttunut viimeisen vuoden aikana. Kait sitä on aikuistunut, ehkä.