Mulla on taas sellainen olo, että en todellakaan osaa päättää mitä hittoa mun pitäis taas tehdä.

Tykkään Sukeltajasta ihan mahdottomasti, mutta takaraivossa on koko ajan sellainen pieni entäs jos-ajatus.

Haluaisin tutustua Suunnittelijaan paremmin, mutta koskaan siihen ei näytä tulevan tilaisuutta. Entä jos se on se mun täydellinen mies, mutta en tiedä sitä vielä?

Entä jos se aikaisemmin mainitsemani myyntimies on se oikea? Entäs jos se ilmestyy taas mun elämään? Mitä sitten teen?

Tai jos joku mun tanssikavereista osoittautuu sopivimmaksi? Sielläkin on liian monta mukavaa miestä.

Entä jos kerron Sukeltajalle tunteistani ja hän vastaa niihin samalla tavalla, niin osaanko olla uskollinen? Olen ollut ihan liian pitkään sinkku ja tehnyt oman pääni mukaan.

Maailma on taatusti täynnä miehiä, jotka tahtoisivat kanssani samaa kuin minä. Mutta miksi kukaan niistä ei kelpaa mulle? Miksi kaikissa on muka jotain vikaa? Liian hiljainen/puhelias/itsekeskeinen/nörtti/tossunallemenevä.

Puhumattakaan sitten ulkonäkökysymyksistä. Etsin jotain liian täydellistä. Tai en täydellistä, vaan täydellistä minulle. En tarkoita siis mitään kiiltokuvapoikaa, en pidä sellaisista. Kunhan on MIES ja miehennäköinen ja -kokoinen. Sen kokoinen, että kainalossa ei ikinä tuntisi itseään isoksi, vaan päinvastoin pieneksi ja haavoittuvaksi.

Sellainen joka hymyilee valloittavasti ja uskaltaa kulkea mun kanssa käsi kädessä kaupungilla. Mies, joka syö kaiken mitä eteen kannetaan, eikä nyrpistele salaateille tai sipulille (näihinkin on törmätty liian usein...huoh). Mies joka pitää huolen, että mun pyöränkumissa on ilmaa ja ketjuissa rasvaa. Mies joka ymmärtää mun tempperamenttia ja välillä typerääkin huumoria. Mies joka ei ole mustasukkainen siitä, että toiset miehet tuijottavat minua kaupungilla, vaan päinvastoin on ylpeä siitä, että hänen naisensa kääntää päitä (toivottavasti hyvässä, eikä pahassa...).

Ei oo hirveesti vaadittu ei.