Ei näytä mun elämä yhtään rauhoittuvan, töitä on niin paljon kuin vain jaksaa tehdä. Kävin viikonloppuna päiväreissun 300 km:n päässä töissä ja vieläkin tuntuu että ei ole palautunut siitä matkasta. Tänään toimistolla en saanut mitään asiaa hoidettua rauhassa, kun puhelin soi koko ajan ja jatkuvasti piti muuttaa aikatauluja ja säätää ja vääntää, että saa kaiken mahtumaan kouluttajien kalentereihin. Kaiken huipuksi päätoimistolla on joku kesäapulainen ryssimässä vähän lisää, joten meillä ei ole esimerkiksi maksut ajantasalla, kun viitelistoja ei ole näkynyt viimeiseen kahteen viikkoon. Raivostuttaa, kun omat hommat venyy jonkun toisen töppäilyjen vuoksi! Kaiken huipuksi meillä on tällä hetkellä ennätysmäärä asiakkaita sisällä. Tietää ylitöitä, prkl. Ja kouluttajat kuvittelevat, että olen joku super-assari, joka kirjoittaa miljoona sähköpostia tunnissa ja lykkäävät mulle mitä ihmeellisimpiä hommia, minkä voisivat oikein hyvin hoitaa itsekkin. Tänään sanoin ensimmäistä kertaa, että en ehdi, jää huomiseen. Mikä oli ihan totta. Siellä se sähköpostin vastauspyyntö odottelee mua aamulla. Minähän en itteeni vedä loppuun vielä tässä vaiheessa syksyä. Koulukin on alkamatta ja se tuo ihan tarpeeksi paineita tullessaan.

Onneksi tapaan tänään uuden tuttavuuden, mutta siitä lisää myöhemmin.