Nyyh ja kääk.

Mies lähti eilen maailman toiselle laidalle työreissulle. Kahdeksi viikoksi. Mitenhän pitkältä seuraavat viikot tulevat tuntumaan. Lupasi soittaa silti joka päivä, soittikin jo tänään ja siellä raukka kärsii kauheasta aikaerosta.

Mulla on sellainen jännä tunne aina kun ollaan kahdestaan. Tuntuu, että oltais tunnettu aina. Niin tutulta ja turvalliselta mies tuntuu. Vaikka ensimmäisestä tapaamisesta on kulunut vasta neljä kuukautta. Silti mulla on vaikeuksia avautua näistä mun vaikeista asioista. Olen kyllä päättänyt, että kerron hänelle kun hän tulee takaisin kotiin. Pakkohan mun on kertoa, en halua salata mieheltä sellaista asiaa. Otan aamuisin salaa lääkkeet. Mitä se semmoinen parisuhde on. Olen yrittänyt vain miettiä vaihtoehtoja miten keskustelun aloittaisin, tuntuu vain niin vaikealta.

Lisäksi mulle on iskenyt sellainen niin-tavallinen-käyttäytyminen sängyssä. En uskalla olla niin villi kuin oikeasti olen. En tiedä mistä tämä johtuu, mut oon huomannu tän itsessäni ennenkin. Kun parisuhde niin sanotusti vakiintuu, musta tulee ihan tylsä sängyssä. Vaikka haluan syvällä sisimmässäni olla villi ja ronski kuin ennenkin. Voiko olla, että kuvittelen päässäni, että en ole tarpeeksi hyvä tyttöystäväksi jos en käyttäydy siveellisesti? Ihan sairas kuvitelma. Miehethän pitävät villeistä naisista, eikö vain?