Olen viimeiset kaksi viikkoa viettänyt todella tiiviisti tämän uuden tuttavuuden kanssa. Olisiko mennyt kaksi päivää jolloin emme ole nähneet.

Mies pitää hyvin jalkansa maassa, ei prassaile turhaan millään asialla. Kävelee mun kanssa käsi kädessä kaupungilla, liikennevaloissa ottaa mut kainaloon, saattaa jopa suudella. Hymyilee valloittavasti ja sanoo mua ihanaksi neidiksi. Aamuisin jaamme päivän lehden, kuin vanhempikin pariskunta. Mies on kätevä käsistään, rakentaa kesämökkiä ja remontoi omaa kerrostalokaksiotaan. Mies pitää eläimistä ja on hulluna mun kahteen karvaiseen lapseen. Mies puhui avoimesti edellisestä suhteestaan kun kysyin siitä, ei haukkunut exäänsä vaan kertoi aikuiseen tapaan mihin kaikki kaatui. Mies lainaa minulle läppäriään kun omani on huollossa. Kysyy haluanko minä ajaa hänen autoaan (tätä en ole koskaan kuullut, olen aina vain istunut vänkärin penkille automaattisesti). Aamuisin mies tulee ihan lähelle, suutelee mun niskaa ja kaulaa, hengittää mun ihoa vasten ja silittää mua hellästi. Mies on kiinnostunut elämästäni ja perheestäni, kuuntelee hymyilevin kasvoin, kun kerron tarinoita veljestäni ja kummipojastani.

Ja voi että niitä hymyileviä kasvoja. Silmien ympärille tulee ihania naururyppyjä ja hymy on kuin naantalin aurinko. Katsoo syvälle silmiin, nojautuu mua kohti ja antaa suukon.