Oon taas vittu ihan sekasin itteni kanssa. Pyöritän taas liikaa miehiä elämässäni, enkä osaa päättää kenen kanssa tässä loppujen lopuksi tahtoo olla. Vai tahdonko olla kenenkään kanssa. Vai oonko vain niin saatanan kranttu, etten kelpuuta ketään. Kaikissa miehissä on muka jotain vikaa. Haen jotain herra täydellisyyttä, jota ei ole olemassakaan. Ja jos on, niin en varmaankaan kelpaa sille, koska sillähän olisi täydellinen tyttöystävä. Ja minähän en todellakaan ole täydellinen.

Prätkäkundi tuntuu oikein kivalta ja hauskalta tyypiltä, mutta jotenkin itsepäiseltä. Laitoin sille ruokaa perjantai iltana ja otettiin vähän viiniä siinä kaveriksi. Meillä kyllä jutut menee hyvin yhteen, mut jotenkin tuntuu et joku tökkii. En tiiä mikä. Ja kaikenlisäksi se sai lauantaina kuulla, että sen paras kaveri oli päässyt hengestään, joten mies on ollut todella maassa. Ymmärrettävästi. Ja en osaa sitä mitenkään lohduttaa. Olen aina pitänyt itseäni hyvänä myötäeläjänä ja toki nytkin tunnen surua Prätkäkundin puolesta ystävänsä menettämisestä, mutta eilen juteltuamme, en osannut sanoa paljoa mitään hänelle. Muuta kuin että otan osaa. Ehkäpä se vaikuttaa, että en tunne miestä vielä mitenkään ja ystävää en ole ikinä nähnytkään. Tiedä sitten.

Sukeltaja vieraili eilen luonani, ja jotenkin mulla on tänään ollut sellainen tunne, että haen seksistä sen kanssa vain jotain paikkausta mun läheisyydenkaipuulle. Ei tämä morkkista ole, mutta ehkäpä kaipaan jo elämääni jotain vakituisempaa, kuin satunnaisia vierailuja. Sukeltajan kanssa mitään pysyvää ei tule koskaan olemaan, koska meillä ei yksinkertaisesti ole mitään yhteistä ja toiseksi, se ei aijo ikinä perustaa perhettä. Ja minä kyllä aijon.