Kaikki on kuten ennenkin, mutta siltikin miljoona kertaa paremmin. Minulla on Mies, joka välittää ja huolehtii. Elämäni on kaikin puolin onnelista, mutta edelleenkin pelkään pahinta.

Osaan jo rentoutua ja olla oma itseni Miehen seurassa, mutta luotan enemmän Mieheen kuin itseeni, pelkään edelleen sitä että mokaan koko homman. Pelkään, että alan pitää häntä itsestäänselvyytenä.

Jotenkin elämäni, joka on ollut suhteellisen levotonta, kummittelee koko ajan mielessäni. En ole puhunut suhteistani Miehelle (eikä hän ole kysynyt) ja pelkään että hän saa tietää menneisyydestäni jotain kautta. Itse en pidä elämääni miteenkään paheellisena, päin vastoin, olen onnellinen siitä, että olen kokeillut elämässäni eri juttuja. Mutta Mies ei tunnu pitävän siitä, jos naisella on ollut aktiivinen seuraelämä ennen häntä. Enkä nyt väitä että pitäisi olla itse siveyden sipuli, mutta luulen että kuka tahansa mies säikähtäisi niitä lukuja, mitä mulla on ollut seksikumppaneita.

Mies on liian täydellinen. Pelottavan täydellinen. En voi vieläkään uskoa sitä, että olen oikeasti sellaisen miehen löytänyt. Itkettää kun ajattelenkin sitä tunteiden määrää mitä mulla on Miestä kohtaan. Saan mieheltä rakkautta ja hellyyttä. Juuri sellaista olen aina halunnut. Saan käpertyä hänen syliinsä ja torkahtaa toviksi. Olen itkenyt seksin aikana, se kertoo että tunteeni alkavat olla todella syvät Miestä kohtaan.