Oon tänään taas miettiny paljon sitä onko musta todella parisuhteeseen. Tällä hetkellä on vaan niin epävarma olo kaikesta.

Oli eilen alustavasti puhetta Miehen kanssa, että nähtäisiin tänään. Mulla kun on loppu viikko ihan täys kaikkea ohjelmaa, tenttiin lukua yms. Niin tänään mies ilmoitti mesessä, että joku sen kaveri tulee kylään ja sanoi kyllä, että voin myös tulla. En tahtonut lähteä. En tiedä miksi.

Mulla on tullut joku tylsistyminen Miestä kohtaan. Mulla on alkanut ärsyttää jotkut pikku jutut siinä, enkä osaa enää katsoa niitä ihania ja hyviä puolia mitä hänessä on. Voiko oikeesti se kuuluisa ensi huuma haihtua jo muutaman kuukauden kuluttua? Miten hitossa jotkin parit voivat olla yhdessä vuosia?! Miten ihmiset voivat olla uskollisia toisilleen. Mä mietin pettämistä jo nyt. Kaipaan niin vaihtelua kaikkeen ja varsinkin seksiin. Kait kaikilla tulee se tylsistyminen jossain vaiheessa? Vai oonko vain yksinkertaisesti niin mahdottomia vaativa persoona, että heti kun elämä käy tasaiseksi mulla alkaa ahdistaa.

Hitto, oon niin ristiriitaisuuksia täynnä!! Ensin haluan perhettä ja vakinaisuutta ja sitä tasaisuutta. Sitten en haluakaan, kun sitä olisi saatavilla. Tai sitten en vain osaa asettua siihen tasaiseen rooliin.

Käytiin pari viikkoa sitten Tyttöystävän kanssa pitkästä aikaa kahdestaan ulkona ja mulla oli niin kivaa. Sai hullutella, eikä tarvinnut miettiä miten Mies viihtyy. Kaipaan todella niitä Tyttöystävän kanssa vietettyjä hetkiä. Niitä älyttömiä baarireissuja mistä ollaan kontattu kotiin joskus aamulla auringon noustessa. Ja toki niitä reissuja voisi vieläkin tehdä, mutta taas tulee vastaan se mun päässä oleva kuva siitä mitä täydellisen tyttökaverin tulee olla. Se joka ei käy baarissa, tai jos käy niin tulee viimeistään kolmelta kotiin juotuaan vain muutaman drinkin. Se joka ei harrasta rietasta seksiä eikä puhu tuhmia. Se joka häärii sunnuntai aamuna keittiössä laittamassa rakkaalle miehelle aamupalaa.

Joopa joo...Ei kuulosta yhtään multa. Haluaisin olla kaikkea tuota, mutta en siltikään halua koska tiedän että sellainen näytteleminen tappaa mut sisältä. Haluaisin niin olla oma itseni ja olenkin jollain elämän alueilla, mutta Miehelle avautuminen on vain niin vaikeaa. Mulla on koko ajan sellainen epäilys, että jos kerron kaiken hän pitää mua jotenkin vinksahtaneena.

Ja se mikä mua eniten raivostuttaa on se että Mies ei jaksa keskittyä esileikkiin enää. Oon yrittäny sanoa hänelle, että ilman esileikkiä ei seksistä tule mitään. Olen yrittänyt opastaa mitä pitää tehdä ja milloin, mutta tuntuu että neuvot ei vain mene perille.

Oon ihan tuskastunut tähän tilanteeseen tällä hetkellä.