Otan tämän asian nyt ensimmäistä kertaa esille blogissani, monet eivät tästä tiedä. Ainoastaan Tyttöystävä ja Tamperelainen. Tamperelainen tietää oikeastaan vielä tarkemmin mitä Tyttöystävä. Ensimmäiset paniikkikohtaukseni sain n.18-vuotiaana. Olen aina ollut jännijä-tyyppiä, kammoksunut kaikkia esiintymistilanteita. Tuolloin 18-vuotiaana pyörryin kauppaan ja kaikki sai alkunsa. Rupesin kammoamaan kauppoja, busseja, hissejä, tilanteita joissa on paljon ihmisiä.

Paniikkihäiriö on psyykkinen oireyhtymä, jolle ovat tyypillisiä toistuvat voimakkaat ahdistuneisuuskohtaukset. Vaiva on varsin yleinen, arvellaan että noin 3 % suomalaisista kärsii paniikkihäiriöistä. Yksittäisen kohtauksen kokee jopa joka kolmas jossain elämänsä vaiheessa. Naisilla oireita esiintyy kaksi kertaa useammin kuin miehillä

Ahdistuneisuutta olen kokenut viimeiset 9-vuotta kaikissa edellämainituissa tilanteissa, ainoastaan alkoholin vaikutuksen alla pystyin olemaan rennompi, joten esimerkiksi baareissa olo ei tuottanut vaikeuksia vaikka ympärilläni oli paljon ihmisiä.

Paniikkihäiriöoireet alkavat tavallisesti varhaisessa aikuisiässä. Oireiden alkua edeltää usein jokin elämänmuutos kuten ihmissuhteen päättyminen, opintojen aloitus, työpaikan vaihto, sairastuminen tai lapsen syntymä. Ensimmäinen kohtaus tulee kuitenkin äkkiarvaamatta, ilman välitöntä tunnistettavaa syytä.

Paniikkikohtaukset pahenivat kun erosin exästäni. Olin työttömänä aikani ja etsin elämääni, yritin löytää töitä - huonolla menestyksellä. Myös exäni käytös mua kohtaan vaikutti paniikkikohtauksiin, hän löi itsetuntoni ihan nolliin sanomalla ettei minusta ole mihinkään enkä edes yritä tehdä mitään elämälläni. Vaikka olin siihen aikaan töissä ja koulutin itseäni erilaisilla kursseilla. Olo tuntui riittämättömältä. Viime syksynä koulun aloitus toi mukanaan taas uuden vaiheen elämässä ja mietin paljon sitä olenko valinnut oikein. Uusi tilanne ahdisti, paljon uusia tuttuja ja uusia paikkoja ja tilanteita pisti päätäni sekaisin, enkä oikein löytänyt ensin paikkaani koulussa. Sittemmin olen kyllä saanut koulusta paljon ihania uusia ystäviä, joista olen todella onnellinen.

Kohtaukseen liittyvät oireet ovat fyysisiä ja psyykkisiä: sydämentykytystä, rintakipua, vatsavaivoja, huimausta ja heikotusta. Joku voi tuntea kuumotusta, vilunväristyksiä, raajojen puutumista tai ilman loppumista hengittäessä. Olo tuntuu sumuisen epätodelliselta, mielessä aaltoilevat tunteet hallinnan menettämisestä aina kuolemanpelkoon asti. Oireet kestävät yleensä muutamista minuuteista 10-30 minuuttiin. Vaikka kohtaus on lyhytaikainen, sen jälkeen jää yleensä ahdistunut olo, mikä saattaa kestää useita päiviä

Kaupan kassajonossa se yleensä iskee, sydän hakkaa, huimaa, pakko päästä pois, ilma loppuu, miksi tuo mummo laskee noita senttejään vaikka sillä on setelirahaakin, maksaisi jo että pääsen pois, kuolen tähän jos en kohta pääse ulos. Paniikki helpottaa heti kun olen päässyt kaupasta ulos.

Koska paniikkioireet ilmaantuvat tavallisesti tungoksissa julkisilla paikoilla, kuten kassajonossa, liikennevälineissä, hississä tai työmaaruokalassa, oireesta kärsivä alkaa karttaa tällaisia tilanteita. Pelko seuraavasta kohtauksesta aiheuttaa ahdistusta ja epätietoisuutta, ja oireet saavat mielessä katastrofinomaisen tulkinnan. Uhkaavaksi koettujen tilanteiden välttely aiheuttaa masentuneisuutta, sosiaalista eristäytyneisyyttä, usein myös työkyvyttömyyttä.

Mutta jokainen paniikkikohtaus nostaa kynnystä lähteä kauppaan tai muulle julkiselle paikalle yksin. Loppujen lopuksi kaupassakäynnistä tulee pikajuoksua, äkkiä kaikki tavarat kärryyn ja juoksujalkaa kassalle. Sama tilanne toistuu myös koulun ruokalassa tai muissa tilanteissa missä pitää jonottaa seisaaltaan.

Jos paniikkikohtauksia esiintyy toistuvasti ja niihin liittyy masennusta, on syytä kääntyä lääkärin puoleen. Lääkärin kanssa on mahdollisuus selvittää kokonaistilanne ja hoitovaihtoehdot. Usein tarvitaan lääkehoitoa. Tavallisimmin käytettyjä lääkkeitä ovat keskushermoston serotoniiniaineenvaihduntaan vaikuttavat mielialalääkkeet. Lääkehoidon avulla voidaan katkaista kohtausten noidankehä ja raivata tilaa omien selviytymiskeinojen löytämiseen. Lääkitystä jatketaan tavallisesti puolesta vuodesta kahteen vuoteen.

Vuoden vaihteessa tilanne kääntyi niin pahaksi, että sain paniikkikohtauksia jo keskellä luentoa. Sain rohkaistua itseni ja soitin lääkärilleni. Toisin kuin aluksi luulin, hän oli todella ymmärtävä ja otti minut vakavissaan. Kuunteli minua, eikä vähätellyt oireitani yhtään. Suositteli minulle lääkkeitä, otin ne mielihyvin vastaan. Olen ollut nyt lääkityksessä kohta puoli vuotta ja ne tilanteet missä ennen panikoin, ovat minulle helpompia. En pelkää enää kuolevani kassajonoon :)

Mutta edelleen stressin iskiessä, iskee myös ahdistus ja sitä myötä paniikki. Tuplasin tänä aamuna annokseni, lääkärin luvalla. Aijon selättää tämän pirun sairauden vielä joku päivä.

 

Kaikki lainaukset : http://www.yliopistonapteekki.fi/displayArticle.do?articleId=2703