Olen täysin vakuuttunut siitä että V ei ole minua varten. Se kävi kylässä tänään ja jotenkin se on vain liian juntti. Tai sellainen liian maalaisen oloinen, puhuu kovalla äänellä ja jutut on niin kaukana omistani. Pahinta tässä nyt on se, että näen kuinka se on ihan korviaan myöten ihastunu muhun ja minä en ole yhtään siihen. Olin ehkä aluksi, mutta en enää. Ja jotenkin sekin tilanne mikä sillä nyt on (vaimo etsii kämppää) ahdistaa mua ihan tautisesti. En tahdo olla mikään saakelin laastari jolla paikkaillaan entisen suhteen haavat.