Jostain ihmeellisestä syystä olen nähnyt todella traagisia unia viimeisen viikon ajan. Otin tänään päikkärit ja unessani sain kuulla, että Velipoika oli kuollut. Lamaannuin täysin ja käperryin kippuraan maahan. En päässyt ylös, itkin vain ja näin Velipojan kasvot edessäni. Äitini tuli luokseni ja sanoi vain, että sellaista se elämä on. Ja minä itkin, niin kovasti että heräsin siihen, tyyny märkänä jatkoin nyyhkytystä ja minun oli pakko soittaa Velipojalleni ja varmistaa että hän oli kunnossa. Niin aidolta se uni tuntui.

Lisäksi näin pari yötä sitten unta, että olin lento-onnettomuudessa. Koneesta irtosi katto ja näin kuinka ihmiset tippuivat maahan. Jotkut irroittivat vyönsä ja yrittivät ilmeisesti pakoon ja mietin siinä unessa, että miksi he tekevät noin, kun edessä on varma kuolema. Koneessa oli myös Velipoika perheineen, näin kuinka veljen vaimo avasi myös vyönsä ja pinkaisi koneen etuosaan, ymmärsin sen jollain tavalla, koska tiesin että Velipoika istui siellä kahden lapsensa kanssa. Ja jostain syystä veljen vaimo pääsi turvaan. Sitten kone syöksyi järveen ja yht'äkkiä koneessa olikin taas katto. Sukelsin pinnalle ja nousin läheiselle laiturille katsomaan kun kone upposi ja huusin ja itkin, koska tiesin että Velipoika perheineen on koneessa. Ihmisiä nousi pintaan, toiset eläviä, toiset kuolleita ja etsin katseellanni vain Velipoikaa. Mutta en nähnyt heitä. Silti minulla oli tunne että he selvisivät. Unessani ei käynyt ilmi selvisivätkö he vai eivät, mutta ahdistava uni silti.

Täytyisi ilmeisesti vierailla Etelä-Suomessa sukuloimassa...eivät nämä unet voi tarkoittaa mitään muuta.