Uuden vuoden aatto meni J:n ja parin sen kaverin kanssa, olimme alkuillan erään pariskunnan luona josta suunnistimme keskiyöllä ilotulitusta katsomaan kaupungille ja sieltä baarin kautta yökerhoon. Ilta oli kuten kaikki muutkin baari-illat, ei mitään uutta eikä mullistavaa tapahtunut. Mutta oli ihanaa katsoa J:n kainalossa ilotulitusta ja pusutella siihen päälle hyvät uudet vuodet.

Jotenkin tuntuu että olen saanut tarpeekseni noista kaikista baareista mitä vain kaupungista löytyy. Kyllästynyt kaikkiin niihin kännisiin ihmisiin jotka siellä aina pyörii ja siihen tungokseen ja tunkkaiseen ilmaan. Jossain vaiheessa iltaa olin paniikkikohtausta vaille valmis kotiin. Jostain kumman syystä olen tuntenut viimeiset kaks kuukautta kummallista ahdistusta, olin sitten kotona, koulussa tai baarissa. Tuntuu ettei saa henkeä ja missään ei ole hyvä olla. Epäilen, että syynä on tää mun stressi jota on jatkunut koko syksyn. Koko ajan kiukuttaa ja itkettää. Viime yönäkin katsoin kelloa vielä kolmen aikaan ja mietin asioita elämässäni.

Ukkomieheltä tuli viesti joulun aikaan ja hän olisi halunnut tulla luokseni, mutta olin silloin juuri reissussa. Olen miettinyt sen jälkeen taas Ukkomiestä harva se hetki. Jotenkin kaipaan häntä ja sitä mitä meillä oli, vaikkakin se ei ollut mitään herkkua silloin joku vuosi sitten. Mieletöntä salailua kaikilta, myös läheisiltä. Ainoastaan muutamat erittäin hyvät ystäväni tietävät suhteestani Ukkomieheen. Siinä sitten yön hiljaisina hetkinä mietin häntä ja suhdettamme ja itkuhan siinä tuli. Mietin sitä, että miksi emme voineet tavata aikaisemmin, ennen hänen avioliittoaan. Ja mietin myös sitä miksi suhteemme loppui, se oli ehkä siihen elämän vaiheeseeni mennessä vaikein asia mikä on tullut vastaan. Ja vaikealta se tuntuu edelleen. Pyysin, että jos Ukkomies haluaa tulla kylään, tulisi tällä viikolla, kun olen kotona. Yrittää saada kuullemma aikataulun sellaiseksi että pääsee.

En tiiä mitä hittoa oon taas tekemässä.

Muutamana päivänä J on vaikuttanut aika etäiseltä. Maanantain jälkeen siltä ei ole tullut kuin yksi tekstari ja sekin vaikutti tosi hätäisesti kirjoitetulta. (Yleensä kun on tullut tekstaria joka tunti ja pari puhelua päälle) Vai onko meillä se alkuhuuma nyt laantumassa? Ei sen pitäisi kyllä vielä laimentua. Mutta en ala tivaamaan J:ltä mikä vaivaa, koska tiedän sellaisen ahdistavan toisen nurkkaan, ja sitä en halua tehdä.

En todellakaan tahtoisi sotkea tätä mun ja J:n juttua ja samaan aikaan haaveilen Ukkomiehestä. Tässä sitä taas ollaan, mun on niin saakelin vaikea päättää että mitä tahdon ja kenen kanssa. Oon ihan sekasin. Taas kerran.